Ei sanoja. Katse riittää. Sinuun itseesi.

En ole hetkeen ollut paikalla.
Oma elämä on vienyt puolelta toiselle. Myrskyiltä en ole välttynyt mutta olen päässyt helpommin takaisin keskukseeni jonka olen löytänyt.
Liekö sattumaa että tänään vietetään hetki vielä päivää 11. syyskuuta kun tätä aloitan kirjoittamaan.
Minun pitäisi nukkua, mutta tarve on saada asioita ulos.

Olen itseasiassa aika järkyttynyt että siitä on melkein vuosi kun ajatuksiani jaoin täällä.
Niin paljon elämässäni, ei vaan sisimmässäni, tapahtunut etten tiedä mistä aloittaa. 

Prosessi jonka luulin jo osittain päättyneen vuosi sitten.. Olikin vain alkusoittoa sisimmässäni.
Olen löytänyt itseni. Käänteet ajatuksissani.. En enää osaa enkä halua laittaa asioita tiettyihin opittuihin muotteihin. Ja miksi pitäisi!? Sana kaksoisliekki on minulle asia joka on ollut pakollinen joskus. Jotta pystyin jäsentämään ajatuksiani paremmin. Löytääkseni tietoa enemmän. Sana tuntuu kuluneelta.
Ei, väärin sanottu, mutta se ei herätä minussa enää mitään erityistä.
Koen että rakkaus on laajempaa. Sitä ei voi työntää yhteen sanaan, ei määritelmään.
Ihminen jota olen täällä liekikseni sanonut, on minulle aina erityinen, on hän sitten millä nimikkeellä tahansa. Sidos välillämme on katkeamaton.
Ja hänelle haluan sanoa kiitos. 

"Kiitos että olet tehnyt ratkaisusi ja valintasi. Ne ovat kaikki olleet oikein ja kaiken sen surun ja tuskan jälkeen näen mitä asioiden takana oli. Ja on yhä. Ja se on jotain mahtavaa!! Voisin syleillä sinua. 

Kiitos että annoit minulle tuskan, sen avulla nousin itseeni, löysin minut. Näen itseni, ja ensimmäistä kertaa elämässäni rakastan olla minä. Kiitos rakas. "

Ja se on tärkeintä tällä matkalla. Löytää sisimmässä tasapaino ja rakkaus itseään ja muita kohtaan. Oppii kohtaamaan asiat sielun tasolla ja tunnistaa egon kujeet.
Jokaisella polku on oma eikä voi verrata mitään tai ketään. Kaikki on yhtä arvokasta ja yhtä oikein.

Viimeksi kirjoitin toisesta mahdollisesta tulevasta kaksoisliekistä. Siitä muutama sana. 

Kohtasinkin vuoden alussa henkilön jonka kanssa oli telepaattinen ja uskomaton energia. Hänen lähellään energiat virtasivat lähes tantramaisesti. Mutta.
Hän olikin vain matkallaan opettamassa minua. Näyttämässä asioita. Asiat välillämme eivät toimineet kuin hetken.
Ja päästin hänestä irti.
Edelleen tunnen välillä häneenkin yhteyden, ja minulle tulee surullinen olo hänen puolestaan. Hänellä ei ole helppoa mutta minä en ole se joka hänen elämäänsä muuttaisi. Sen pitää olla hän itse.
Kuten jokaisen meistä kohdalla.

Me teemme valintoja, joilla syystä tai toisesta on merkitys. Voimme myös kääntää suuntaamme ja oppia, ei tarvitse jatkaa oravanpyörässä juoksemista niin kiireisenä ettei hikeä edea kerkiä pyyhkimään.

Minä olen pysähtynyt ymmärtämään. Yritän sitä ainakin kovasti. Parhaani. Ihastelen pieniä asioita ja koen myötätuntoa jopa mehiläistä kohtaan jonka näen makaavan kadulla, siinä viimeisen hengenvetonsa ottaneena.
Tiedän etten välttämättä ole aina oikeassa eivätkä asiat mene kuten heti pitäisi. Hyväksyn sen. Luottamus  on suuri että ne menevät kuten kuuluukin. Omalla painollaan.

Yhä kävelen käsi kädessä, rinta rinnan, menneen ja tulevan kanssa. Tässä hetkessä. Ja näin minun on hyvä.

Rakkautta teille. ❤️

Kaksoisliekistä toiseen?

Tänään ymmärsin erään asian, joka on painanut mieltäni valtavasti.

Olen pelännyt mennä eteenpäin elämässäni eron jälkeen. 

Olen pelännyt, että jos kohtaan ihmisen johon rakastun, menetän mahdollisuuden ihmiseen joka on kaksoisliekkini. Jos hän päättäisi elämääni joskus tulla takaisin.

Ymmärsin tänään ettei niin ole.

Koska ainut johon voisin rakastua ja päästää elämääni, on joko toinen kaksoisliekki tai yhtä korkeavärähteinen sielu.

Merkit viittaavat vahvasti siihen että minulla on toinen kaksoisliekki tulossa. Olen nähnyt unia, enteitä, niissä minulle on mainittu usein kaksoisliekki. Unien kautta olen myös saanut henkimaailman näkyviin paremmin ja enkelit. Näen nyt heidät unitilassani. Ja tiedän unessa olevani unitilassa.

Mutta siis, minun piti nyt kirjoittaa tuosta toisesta kaksoisliekistä.

Vielä kesällä olin vahvasti sitä mieltä että kaksoisliekkejä ei voi olla kuin yksi. Ei millään. Koska sielu ei voi jakautua kuin kahteen. Mutta miksi ei voisi? 

Kuten eräs rakas ystäväni, sieluni sisko, sanoi, että saadaanhan synnytyksissäkin kolmosia ja nelosia.. Ei vain kaksosia. :) Tietenkin taustalla on nyt myös se että universumi heitti sieluni siskon eteen, vaikka hänkään ei olisi uskonut, niin toisen kaksoisliekkinsä. Nämä molemmat ovat hänen elämässään läsnä myös fyysisellä tasolla. Hän oli pitänyt tätä lähes mahdottomana omalla kohdallaan, mutta universumi päätti näyttää toisin. Ja he kaikki kolme ovat liekkejä keskenään. Uskomatonta, mutta niinhän se menee. Jos on liekki yhdelle ja sitten toiselle, niin myös nämä toiset ovat liekkejä keskenään. Mutta absoluuttinen totuushan tämä ei ole, tämä on vain minun ja läheisteni ajatusmaailma mutta mielestäni hyvin järkeenkäypä. Kaksoisliekkiydestä muutenkin kerrotaan suomen kielellä hyvin vähän, ja jokaisella se matka on erilainen, vaikka päämäärä sama. Päämäärä on matka sinuun itseesi. Sinä.

Kaksoisliekkisuhteen päämäärä ei myöskään ole fyysinen yhdistyminen, se ei ole tärkeintä, vaan se että energoissa ollaan yhtä. Että löydetään yhteinen polku valotyöhön, on se sitten millainen vain. Se että tunnistaa pyyteettömän rakkauden itsessään ja muita kohtaan. Ei vain kaksoisliekkiään.

Tämä matka vaatii valtavan määrän työstöä. Omassa itsessä. Ensisijassa asioiden hyväksyntä, irtipäästäminen, oman egon tunnistaminen ja sen rakastaminen. Antaen egon olla läsnä, mutta ei anna sen hallita, vaan pikkuhiljaa hiljentää sen ääni joka huutaa pelosta ja kauhusta, kaikesta epäröinnistä ja negatiivisesta. 

Pitää kohdata omat pelkonsa ja käytösmallinsa, joista monet juontavat juurensa entisistä elämistä saakka. Tie on vaikea ja raskas. Tunnelukkoja valtava määrä, ja opetettuja käytösmalleja joista pitäisi päästä eroon. Kohdata tunne, hyväksyä se, työstää sitä, ja yrittää katsoa sitä itsensä ulkopuolelta. Ja päästää irti.

Monilla on valtava kiire fyysiseen suhteeseen kaksoisliekkinsä kanssa mutta sillä vain vaikeutetaan omaa työstöä. Se on valtavan vaikeaa kun toinen on läsnä ja vie sinun jokaisen hetken ajatuksistasi, ja tunteesi häntä kohtaan ovat niin suuret ettei niillä ole pohjaa. Se magneettisuus joka pitää sinut kiinni tässä toisessa, eikä päästä irti, tekee lähes mahdottomaksi oman työstön.

Kaksoisliekit ovat samaa energiaa, samaa taajuutta, eikä liekkien välistä sidettä voi katkaista.

Olen energeettisesti yhteydessä omaan rakkaaseen kaksoisliekkiini koko ajan. En tiedä tiedostaaako hän sitä vai ei, mutta en sitä pohdikaan, enää. Unitilassa korkeimmat  minämme kommunikoivat, ja siksi minusta tuntuu että olen häneen jatkuvassa yhteydessä vaikka emme ole.

Voisi tietenkin nuo unitilat merkitä sitäkin että hän olisi valmis fyysisesti yhteydenpitoon mutta en oikein usko. Tottakai kaipaan häntä aivan huikeasti, mutta hyväksyn sen nyt. Kaipauksen. Saan kaivata häntä.

Hassuinta tässä kaikessa on, että nyt, kun ajattelen niin kaikessa on järkeä. Siinä on järkeä että elämääni tulisi toinen kaksoisliekki, jonka kanssa ehkä alan rakentamaan suhdetta jossain vaiheessa. Eikä minulla ole pelkoa siitä jos, tai siis kun, vanha liekkini päättää tulla elämääni, sillä hän mahtuu siihen silloin täydellisesti.

Tämä on avannut minussa lukon. Se napsahti auki tänä aamuna ja tunnen miten taakka valui minusta pois.

Minulle itseasiassa tehtiin tarot-tulkinta kesällä, ja tulkinnan tehnyt kertoi että minulle on tulossa elämääni toinen yhtä korkeavärähteinen kuin kaksoisliekki. En halunnut silloin uskoa tätä, sillä halusin oman liekkini, ja halusin hänen kanssaan selvittää asiat. Nyt ymmärrän ettei minun tarvitse. Sen aika tulee kun tulee.Eikä tässä mitään selvittämistä enää edes ole.

Miten nämä asiat ovatkaaan kaikessa monimutkaisuudessaan hyvin yksinkertaisia..

Olen onnellinen. Olen vapautunut. Olen rakastunut ja rakastan.

Rehellisyyteen herääminen

Ymmärrän valehdelleeni itselleni. On ollut asioita jotka olen peittänyt onnellisuuteni alle, koska en ole halunnut niitä kohdata. Ja loppujen lopuksi huomaan olleeni kuitenkin epävarma itsestäni, vaikka olin kuvitellut että hyväksyn itseni juuri tämmöisenä kuin olen, huomaankin kutoneeni vain verkkoa ympärilleni ja olen antanut auringon paistaa.

Päätin kohdata maton alle lakaistuja asioita. 

Otin tietyn päivän, pistin puhelimen äänettömälle, kynttilät palamaan. Istahdin alas, vihko ja kynä edessäni. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanat valuivat ulos itsestäni. Mutta suutuin itselleni sillä huomasin niissäkin sanoissa kieltäväni, ..liian pehmeitä sanoja, kuin yrittäisin varjella itseni. Sanat muuttuivat vihaisiksi, itseäni kohtaan. 

Sitten vaihdoin ajatuksen suuntaa toisaalle. Asiaan jota olen myös yrittänyt peittää, sillä siihen paistaa niin suuri suru, niin syvä suru että se raastaa rintaa nytkin ajatellessani. Ja se menee niinkin syvälle kuin yhteen entiseen elämääni. Lapseni menetykseen. Lapsen, joka on nyt tänä vuonna tähän elämääni tullut takaisin. Tämä lapsi nostattaa minussa valtavasti kipua, ja valtavasti rakkautta ja sellaista sielujen sidosta mitä ei voi selittää ellei sitä ole kokenut.

Annoin sanojen täyttää paperia, kyyneleet valuen, ja kun tajusin mitä kirjoitin, minulta pääsi äänekäs parku. 

Se kumpusi niin syvältä sisältäni että harvoin itken sillä tavalla. Kynä jäi vihon päälle pöydälle kun käperryin sohvan nurkkaan ja ulvoin. 

Koko päivä meni minulla siihen että itkin, välillä nukuin, kun siihen oli hetken mahdollisuus. Illalla tunsin olevani jyrän alle jäänyt. Mutta puhdistunut.

Tämä käynnisti prosessin joka päästi minut lähemmäs itseäni. Oivalsin asioita, ja huomasin että minun on oltava rehellinen itselleni. 

Oivalluksia tulee jokaiselle vähän väliä, ja vaikka niillä ei aina juuri siinä hetkessä olisi suuri merkitys, niin jossain ja jolloin tavalla ne tulevat esiin ja muistat ne.

Tuntuu että tämä viikko on ollut moninpaikoin tärkeä minulle. 

Sanat eivät riitä kertomaan miltä tuntuu olla rehellinen itselleen. Raadollisen rehellinen. Sillä mitä me loppujenlopuksi pelkäämme? Ja miksi? Pelkokin on vain ajatusten tuottama tunne, jota ei ole olemassa. Se on vain ajatuksissa.

Ymmärrän, että jos en luota itseeni, siinä mitä tunnen tai asioita joita mielessäni näen.. Jumitan paikoillani. En kertakaikkiaan pääse kasvamaan itsessäni, en päästä omaa valoani loistamaan.

Ja myös se tärkeä asia, kuin itsensä täydellinen hyväksyminen. Huomaan ajattelevani nyt eri tavalla. Huomaan että se, etten ole hyväksynyt itseäni, tai ulkoista kuortani, johtuu hylkäämisen pelosta. Etten kelpaa. Mutta miksi en kelpaisi? 

He jotka rakastavat minua juuri tämmöisenä, koko pakettina, he näkevät sen mitä olen, eivät sitä mitä haluavat nähdä.

Ja miksi en näkisi itseäni samalla tavalla, kuin he? Minä luulin hyväksyväni itseni, mutta kun universumi paiskasi asian päin näköäni, jouduin myöntämään valheeni. 

Universumilla on hauska tapa toimia. :)

Rakkautta!

Sadepäivän ajatuksia

Sunnuntai, sadepäivä. 

Siitä huolimatta kävin tuulettamassa itseäni muutaman tunnin ajan ulkona iltapäivällä, musiikkia toki kuunnellen. Nautin siitä kun vesipisarat tipahtavat kasvoilleni, vilvoittaen, saaden tuntemaan elämän. Kaipasin jälleen vanhojen mäntyjen luokse, kuten yleensä aina. En tiedä mikä niissä on, mutta jokin.. jokin vain vetää minua niiden puoleen.

Kaipaan nykyään omaa tilaa, omaa rauhaa, ja jopa sitä hiljaisuutta, aivan valtavan paljon. Se on suuri muutos minussa itsessäni. Toki musiikki on aina ollut sellainen joka antaa minulle paljon voimaa, sitä se on edelleen. Mutta enää en kotona ollessa sitä juurikaan kuuntele vaan nautin hiljaisuudesta.

Tajusin eilen että In this moment nimisen yhtyeen kappaleet kertovat kaksoisliekkiydestä ja sen tuskasta ja kasvusta. Ainakin suurin osa. Viime vuonna huudatin kovasti laulua "the fighter". Rakastuin siihen heti, sekä laulajan Maria Brinkin ääneen. Se on erikoinen ja viehättää. 

Laitan linkin laulusta tähän seuraavaksi.

The Fighter

Luonto.

Mikä ihana voimavara se onkaan. Miten paljon mielihyvää se tuottaa. Minulle ainakin. Auttaa hiljentymään, ja usein huomaan pysähtyneeni tilaan jota voisi sanoa meditatiiviseksi. Luonnossa siirryn aivan omaan maailmaan. Rauhan tilaan. Silloin olen läsnä hetkessä. Nautin tuoksuista, ihastelen kaikkea ja elinvoimani pursuaa. Rakkauteni pursuaa.

Olen aina rakastanut luontoa ja metsässä oloa, mutta nyt, kaiken itsetutkiskeluni myötä, se on piirtänyt itsensä minuun. Olen aivan eri taajuudella energoissani metsässä nyt kuin mitä olen koskaan ollut.

Muutenkin muutokset itsessäni ovat suuret. Annan itselleni luvan olla herkkä. En enää peitä sitä että itken herkästi, en peitä sitä että minusta tuntuu kuin sydän revittäisiin rinnasta kun alkaa ahdistamaan jokin asia, kuten kun jotain kohdellaan kaltoin, tai kiusataan. Sisälläni nousee raivo, joka saattaa puhjeta kyyneliin. Haluan antaa itseni olla herkkä. 

Ymmärrän sen nyt, että se on sitä mitä olen aina ollutkin. 

Pienenä kasvatin muurin ympärilleni, en halunnut olla herkkä, koska olisin ollut poikkeava. Eikä minulla ollut ketään kenen kanssa olla, juuri se oma itseni joka olen. Joten muokkauduin ympäristön mukaiseksi.

Siksi minun on ollut niin vaikeaa päästä tähän pisteeseen itseni kanssa.. Mutta jälleen kerran kiitos kuuluu liekilleni. Ihmiselle, joka on niin vahvasti kytköksissä minuun että.. se tuntuu niin hyvältä. Vaikka emme ole missään tekemissä, emmekä tule varmaan vuosiin olemaankaan. Mutta se päivä koittaa kyllä vielä. En tosin istu odottamassa sitä päivää vaan jatkan eteenpäin.. Ja otan vastaan mitä elämä tuo. 

Voi olla että olen näitä samoja asioita ladellut aikaisemminkin, mutta niinhän sitä sanotaan että kertaus on opintojen äiti. *hymyilen*

Minulla on niin hyvä olla tällä hetkellä. Rakkaus rinnassani on syvä. Se on vallannut kokonaan minut ja pakahdun.

Minun rakkaat ystäväni ovat sanoneet että olen rakkaus, koska se on minussa niin vahvana. En osaa itse selittää, ja heidän sanojaanhan ne on. Miten he näkevät ja tuntevat minut. Ja he näkevät ja tuntevat minut paremmin kuin kukaan muu. (kaksoisliekkini lisäksi)

Nyt alkaa olemaan uniaika ja malttamattomana odotan nukkumaanmenoa, rakastan nukkumista.

Hyvää yötä,

kauniita unia.

Rakkautta teille <3 

Päästän irti sinusta rakkaani

Minä päästän sinut irti.

Minä annan sinun olla, kuten sinä haluatkin.

Luulin päästäneeni sinut, olen luullut niin monta kertaa. Aina olen kuvitellut sen hetken olevan nyt. Miksi nyt olisi niin että olisin sen siis tehnyt? Mitä jos huomaankin olevani taas saman asian äärellä?

Olen ollut hautautuneena omaan positiivisuuteeni, olen ollut epärehellinen itselleni. Kuluneen parin viikon aikana energioiden, tunteiden ja ajatusten vuoristorata elämässäni on ollut aikamoista. Ja olen ollut kovin herkkä tunteissani. 

Nyt tuntuu että energiat ovat tasoittuneet ja tänään tunnen taas hetkeksi taustalle jääneen rakkauden itsessäni selvemmin. 

Se mitä on ajatus, mikä on tunne.. Se on erillinen minusta. Olen ryhtynyt havainnoimaan itseäni, ja koitan päästä itseni ytimeen. Sieluuni.

Oloni on välillä hämillinen tästä kaikesta. Olen luullut että tunnen itseni, olen luullut että kaikki on hyvin. Huomaankin rakentaneeni eräänlaista illuusiota. Toki minulla on kaikki hyvin, sisimmässäni. Mutta se miten olen antanut tunteiden ja ajatusten vaikuttaa minuun.. Miksi? Koska niin kuuluu mennä?

Olen lukenut Echart Tollen kirjaa "Läsnäolon voima". Lukeminen on hidasta, sillä haluan koittaa sisäistää ajatukset. Eikä se ole suinkaan helppoa. Eikä varmasti onnistu yhdellä lukukerralla, eikä välttämättä kahdellakaan. Harvoin olen näin hitaasti lukenut yhtäkään kirjaa.

Tässä hetkessä, sanon sinulle rakkaani, että olet hyvä juuri tuollaisena. 

Minua raastaa ajatus siitä että sinä olet niin hyvä muille, unohtaen itsesi. Mutta se on vain ajatus, enkä laske tunnetta sisälleni. En ota sitä iholleni, en kylve siinä. Ja olinhan ennen itse samanlainen. 
Sinä menet eteenpäin kuin juna - pysähtymättä.. Kuin et haluaisi hengittää syvään vaan hengityksesi on pinnallista ja rahisevaa. Tiedätkö että pelkosi kylvää tekosi. Se saa sinut väsymään, lopulta.

Minä olen pysähtynyt. Olen pysähtynyt kuuntelemaan itseäni. Siitä saan kiittää ainostaan sinua. Sinä pysäytit minut, juuri oikeaan aikaan, mutta et vain osannut tehdä sitä itse. Ja näin sen kuului mennäkin.

Ehkä näet minut joku päivä pysäkillä seisomassa, ja päätät pysähtyä. Hetkeksi, kunnes taas jatkat matkaasi. Ehkä. Mutta vaikka et pysähtyisi, ei se muuta minussa mitään.

Tunnen sinut, sinun sydämesi ja sielusi.

Mikään ei poista sitä miten olet sydämessäni, joka ikisessä solussani - olet osa minua. Ollut monen elämän ajan. Sinä.

Silti menen kohti uutta. Elän elämääni onnellisena, ja otan vastaan sen mitä minulle on tarkoitettu.

Sydämeni on lämmin ja täynnä rakkautta, ja tiedän että olen menossa oikeaan suuntaan. Meidän välinen siteemme ei katkea, sitä  se ei tule koskaan tekemään. 

Tunne ja sidos välillämme säilyy, taistelet sitä vastaan miten paljon haluat. Siinä sinä rakas vain kulutat itseäsi.

Tuosta tuli mieleeni Happoradion laulu "Sinun vaikka hajoat". 

Minulta sinulle, olen aina sinun.

Vaikka elämääni tulisi uusi rakkaus, se ei koskaan poista mitään meidän väliltämme. Ei koskaan. 

Hymyilen.

Tämä hetki nyt. 

Tämä tässä. 

Hengitän. 

Sydämeni rytmikäs laulu hehkuu, tunnen lämmön sisälläni, rakkauden ympäröivän minut. 

Juuri nyt. Minun on hyvä olla.

Läsnäolo

Heräsin ukkosen jyrinään.
Olin yllättävän pirteä sängyssä venyytellessäni joten nousin ylös. Tunnen kyllä väsymyksen jossain sisälläni kaivelevan. Työnnän sen pois.

Sytytin kynttilät.
Tähän aikaan (aamusta) harvoin kynttilöitä polttelen, tulee ihan joulunaika mieleen, ja hymyilen. Mutta ulkona on niin pimeää ja synkkää, tuli tuo tunnelmaa.
Rakastan tulen rauhoittavaa vaikutusta. Ja se on minun elementtini.

Siitä tulikin mieleen kirjoittaa muutama sana läsnäolosta. Hyvinkin tärkeä asia.
Olen itse ollut hyvin pitkälti suorittaja koko ikäni. Muistan kun pienempäni olivat pieniä.. Tein aina koko ajan jotain. Päivän aikana istuin ehkä sen pienen hetken kun söin, muutoin vasta illalla kun lapset nukkuivat. Siivosin ja puuhastelin koko ajan.
Nyt tuntuu että olen täysin eri ihminen. Minä pysähdyin. Pysähdyin kuuntelemaan itseäni.
Läsnäolo, hetkessä oleminen ei ole helppoa. Mutta siihen oppii.
Minä en varmaan olisi lähtenyt tähän ellei tämä kaiken herättänyt ihminen olisi käynyt elämässäni.
Kiire on aina ollut minulle, keholleni, myrkkyä. En ole osannut pysähtyä. En ole osannut kuunnella itseäni, koska en liiemmin itseäni arvostanut. En sitä koskaan ole tehnyt, ennen kuin nyt.
Milloin sinä pysähdyt kuuntelemaan itseäsi? Mistä pidät, mikä tuo sinulle voimaa arjessa? Mikä sitä vie? Yksinkertaisia kysymyksiä joita harvoin miettii.
Minulle itselleni luonto on valtavan tärkeä, aina ollut, mutta nyt tärkeämpi kuin koskaan. Ja nimenomaan metsä. Se rauhoittaa, siellä tunnen niin valtavan hyvää oloa, joka kumpuaa niin syvältä etten edes tiedä mistä. Monesti minua alkaa jopa itkettämään siellä ollessani, sillä minulla on niin hyvä olla.

Minulla olisi nytkin vaikka mitä mitä voisin kotona tehdä, mutta en halua. Eikä se ole laiskuutta. Ymmärrän asiat toisin. Eivät ne asiat tekemällä katoa, ja turhaan minä niitä stressaan.
En koskaan ole ollut "sohvalla istuva tyyppi", mutta olen harjoitellut ja nyt sitä osaan myös olla.
Ennen kuuntelin musiikia kovalla, sillä rakastan musiikkia. Nyt hiljaisuus on musiikkia korvilleni, ainakin ne hetket kun olen yksin kotona. Korvani ovat herkistyneet äänille, siksi nautin myös hiljaisuudesta, ja kuuntelen miltä se kuulostaa.
Minussa tapahtuu nyt muutoksia joita en ole edes suunnitellut tai miettinyt. Ne vain tulevat. Nyt on sen aika.
Energiat muuttavat muotoaan minussa.
Ja vaikka olen väsynyt, olen äärettömän tyytyväinen.
Poikanikin, josta eilen kirjoitin, sain ymmärryksen häneen. Hän kuunteli minua, vihdoin ja viimein. Tiedän että olen hänelle äärettömän tärkeä. Tärkeämpi kuin kukaan muu.
Minä olen se pylväs joka hänen elämässään pysyy eikä lähde pois.
Vanhemmuus on tärkeä asia, eikä todellakaan aina helppoa.

Tämä nyt oli tälläinen "välikirjoitus" jolla nyt paljon virkaa edes ole, mutta näillä mennään.

Rakkautta päiväänne.

Lä

Väsymys

Joskus tuntuu että miten pää ei jo sekoa?
Miksi voimat eivät ole jo loppuneet?
Viimeisen reilun viikon on ollut itsellä todella haastava olo itseni kanssa. On energioissa puhdistautumista, on tullut käsittelyyn asioita, menneistä, lapsuudesta.. Isoja ja vaikeita asioita jotka olen peittänyt itseltäni. 
Olen ollut nyt hyvin tunneherkkä sekä ärtynyt helposti mikä ei ole luonteelleeni ominaista. Ja koska lapseni ovat myös herkkiä, niin osalla heistä on ihan tätä samaa.. Kahden lapseni kanssa on ollut valtavan vaikeaa. 
Äskenkin kyyneleeni valuivat, turhautumisesta. Miksi pieni suuri ihminen ei voi ymmärtää miten elämänsä tulee menemään päin persettä jos ei vaihda asennetta. Alkaa olemaan siihen viimeiset mahdollisuudet ennen kuin on liian iso ja silloin on vaikea kääntää enää kelkkaa. Päätökset jotka tehdään nyt, vaikuttaa paljon jopa aikuisuuteen.
Sydämeni tuntuu painavalta kun rakastaa toista niin paljon eikä toinen huolehdi itsestään. Mutta en voi tehdä asioita toisen puolesta, voin vain olla tukena ja rakastaa. Katsoa kun toinen tekee virheensä.

Raskasta on yksin kantaa kaikki, ei ole helppoa. Mutta muistutan itseäni että tämä on minun valintani. Minun valintani ollut jo ennen syntymääni, eikä minulla ole mitään syytä haistatella itselleni niistä päätöksistä. Toisaalta, vastuun lähes kaikesta olenkin kantanut koko ikäni, jopa parisuhteiden aikana. Olen aina ollut kaikkien kantava voima, eikä kukaan ole antanut sitä minulle takaisin. Olen kauhonut ämpäristäni koko ajan muille, saamatta vastinetta. Kukaan ei  ole jaksanut täyttää ämpäriäni. Paitsi lapseni omalla rakkaudellaan. Pyyteettömyydellään, ilollaan ja naurullaan. Kaikki lapseni.

Juuri nyt olen äärettömän väsynyt. Haluaisin nukkua. Olen ollut väsynyt monta päivää. Johtuu tosin myös säästä, sekä planeetoista ja niiden asennoista (vaikka niistä en juuri mitään tiedäkään, mutta ovat silti mielenkiitoinen aihe), olen hyvin herkkä nykyään energioille.
Toki olen myös onnellinen. Nautin pienistä asioista. Tänäänkin kävin metsässä kävelemässä muutaman tunnin, se on paikka joka minut rauhoittaa ja saa maadoittumaan. Saan yhteyden luontoon ja kunnioitan sitä. Rakastan sitä. Rauhoitun.

Minulla on monta syytä olla iloinen ja olenkin. Mietin vain mistä tämä voimani kumpuaa ja kauanko sitä kestää? Loppuuko se joskus?
Ehkä ei lopu. Miksi edes ajattelen tuollaisia? Tunnen voiman itsessäni ja tiedän että en anna periksi. En koskaan antaisi periksi. Rakkaus asuu minussa voimakkaana ja sen avulla jaksan. Jaksan läsnäolon voimalla, jaksan ystävieni avulla. Asioiden avulla jotka minulle merkitsevät. Kirjoittamalla.
Elämässäni vain on nyt raskaampi hetki joka vaatii voimia.
Itken herkästi, ja annan itkun tulla. En enää peittele sitä kuten ennen. Ja miksi pitäisi?

Olen myös havainnut mielenkiintoisen seikan, enkä tiedä johtuuko omista herkistyneistä energioista vai jostain muusta, mutta en saa nykyään enää syötyä lihaa. Punaista lihaa en juurikaa ole edes syönyt, mutta kanaa tms aina. Nyt on tullut totaalinen stoppi. Liha maistuu pahalta. En halua laittaa sitä suuhuni enkä ymmärrä miksi. Olen hieman hämilläni sillä tässä tunteessa ei ole mitään tietoista. se vain tulee, kehoni ei halua sitä, enkä voi pakottaa itseäni.

Kyllä elämä on erikoista.. 

Jospas keittäisin kupposen kahvia ja nauttisin hetken olostani ja sitten arkiaskareisiin.

Rakkautta ja valoa kaikille.

Tämä hetki

Jälleen uusi viikko alkanut, ja syksy tekee tuloaan.

Päätin ottaa koneen eteeni ja kirjoittaa, mutta jälleen alkoi mielessäni kummittelemaan toisen blogin avaaminen. Miksi? Jostainhan se kumpuaa. En toki olisi tätä jättämässä, mutta tuntuu että nyt tarvitsen jotain muuta. 

Minulla on niin vahva halu auttaa muita ihmsiä, varsinkin tässä kaksoisliekki teemassa, sekä muutenkin henkisyyden puolella. Tiedän että voin auttaa monia, joten kutsumus olisi..

Juon aamukahviani ja mietin tätä hetkeä, viileä ilmavirta avoimesta ikkunasta tavoittaa minut, kirpeää syysilma tuoksuu, tai jos haistaisinkin sen, nenäni on hieman tukossa. Ollut nopea pikainen flunssa, kurkkukivun kera. Tosin, kurkkukivun selätin hyvin nopeasti kivien energoilla..

Koti on hiljainen, lukuunottamatta jääkaapin hurinaa, kellon tikitystä ja kissan huokailua. Ja toki tästä naputtelustani koneellani kuuluu oma äänensä. :)

Lapset ovat koulussa, nuorimmaiset isällään tämän viikon. Olen hyvin tyytyväinen elämääni.

Näin kaksoisliekkini viikonloppuna, nyt toistamiseen. Ja kohtaaminen oli edelleen samantyylinen, hän ei uskaltanut katsoa minuun lähellä ollessa, minkä ymmärrän täysin. Mutta kaukaa hän katseli hyvinkin paljon.

Ja energeettinen yhteys oli vahva. Vahvempi kuin koskaan. Tunsin heti energoissa kun hän huomasi minut. Tunsin myös lämmön, ja sen että hän oli jopa tyytyväinen siihen että olin paikalla. Salaa. 

Suuri muutos energoissa siihen kun edellisen kerran näin hänet viime kuussa. Jotain on tapahtunut.

Tämän "kohtaamisen" jälkeen, oma oloni oli huikea. Olin koko päivän niin täynnä rakkautta ja iloa jo silloin..Mutta kotiin kun saavuin niin tunne vain voimistui. Olisin halunnut halata kaikkia. Rakastin kaikkea ja kaikkia. Ja tunsin energiani liikkuvan hyvin vapaasti kehossani, se tuntui hyvältä ja lämpimältä. Näin voimakkaasti en ole niiden liikkuvutta tuntenutkaan.

Olin eräänä päivänä ulkona kävelyllä ja nojailin jälleen mäntyihin, pysähdyin hetkeen. Kuuntelin luontoa, ja hetken verran tunsin valtavaa yhteyttä luontoon, en edes huomannut kun kyyneleeni vain valuivat. Uskon että olin samalla taajuudella luonnon energioiden kanssa.

Ja eilen, liekkini energiat humahtivat yhtä äkkiä illalla luokseni, hyvin vahvoina, näin mielessäni hänen kasvonsa, tunsin kaipuunsa, ja huomasin itkeväni ja hengittäväni raskaasti.

Tätä ei ole tapahtunut moniin kuukausiin, että olisin tuntenut hänen energiansa näin. Ja näin vahvasti sitä ei myöskään ole tapahtunut. On se sitten hänen puoleltaan tietoista minun ajatteluani tai tiedostamatonta, korkeamman minän. Mutta hänen energioitaan yhtälailla.

Energioista vielä lisää. Nyt muutenkin tuntuu että energiat liikkuvat aivan eri tavalla universumissa.. Paljon on ihmisillä negatiivisia tunteita ja tuntevat olevansa hukassa. Monet ihmiset kavahtavat energioita.. Monet ihmiset jotka eivät edes tietoisesti energoitaan ajattele, kokevat samaa elämässään. Vastoinkäymisiä ja tuskaa. Epätoivoakin.

Ja minulla on niin vahva tunne että jos saan edes yhden ihmisen ajattelemaan positiivisemmin ja kohti rakkautta itseään kohtaan, olen onnistunut "työssäni".

Huomaan olevani koko ajan enemmän oma itseni, ja tuovan sitä myös rohkeasti esille.

Huolimatta siitä että jotkut eivät usko henkiin, energoihin, edellisiin elämiin tms. Mutta se on ihan okei. Jokaisella on se oma polkunsa mitä kulkea.

Kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä. Me olemme vain eri kohdilla polkujamme. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Jokainen on silti ainutlaatuinen ja äärettömän tärkeä. :)

Rakkautta päiväänne.

Rakkaus

Luin tässä äsken kirjaa joka saavutti katseeni eilen omasta hyllystäni. En ole kertaakaan sitä vielä lukenut. Se on Lorna Byrnen "Taivaallinen rakkaus". Suosittelen kyllä lukemaan.. 

Otin kirjan mukaani eilen rannalle, kun sinne lähdin pienempieni kanssa, ja hassu sattuma kävi, siinä lueskellessani, aurinkolasieni sisäpuolelle lensi höyhen. Olin äimistynyt.

Mutta joka tapauksessa, tämä aihe on minulle noussut eri tasolle ja hyvin ajankohtainen sekä osa minua. Osa meitä kaikkia ja koko universumia. Rakkaus.

Viimeksi kirjoitin kun olin nähnyt kaksoisliekkini, pariliekkini, parisieluni..miksi sitä haluaakaan kutsua, ja että tunsin valtavan hyvää oloa sen jälkeen.

Ja se tunne ja rakkaus on vain vahvistunut minussa. Eikä siis häntä kohtaan! Vaan kaikkea ympärilläni olevaa kohtaan, ja mikä tärkeintä, itseäni kohtaan. Rakkaus on niin valtava että tunnen sen koko ajan rinnassani pakahduttavana.

Jotain  merkillistä on tapahtunut ja koen olevani vapaampi kuin koskaan. Vapaampi omassa itsessäni. En enää pelkää mitä itsestäni tuon ilmi, ja osaan ajatella asiat rakkauden kannalta.

Mietin juuri ennen kuin tuli pakottava tarve kirjoittaa tänne ajatuksiani, että alussa olin kovin varovainen mitä kirjoitan, sekä se että minulla ei ollut selkeää suuntaa mistä kirjoitan, muusta kuin omista ajatuksistani..

Ajattelin jopa jossain vaiheessa sulkea tämän blogin ja aloittaa jokin uusi, mutta en tehnyt sitä. Ja onneksi en tehnyt. Kaikki tämä on yhtä tarinaa joka jatkuu jatkumistaan. Se alkoi arkana ja ujona, ja alkaa nyt kasvamaan rohkeudessaan.

Nyt uskallan päästää ulos sen mitä haluan kirjoittaa.

Tämä varmuus tulee siitä kun otin etänä energiahoidon eräältä valtavan hyväsydämiseltä ihmiseltä, nyt toistamiseen. Se mitä hän kertoi, ja mitä juttelimme yhdessä, sai minut heittämään pois sen viimeisenkin verhon edestäni. Uskallan olla oma itseni. Luotan itseeni, ja annan valoni loistaa. Eihän sitä ole pakko katsoa jos ei halua. :)

Nämähän kaikki mitä kirjoitan ja tulen kirjoittamaan, ovat vain totuuksia minulle. Se jos se synkronoi jotenkin jonkun muun elämään positiivisesti, niin hyvä.

Me ihmiset olemme niin erilaisia ja eri vaiheissa henkisessä kehityksessämme, että ymmärtää ne eriävät ajatukset ja vahvat mielipiteet. 

Jotkut taas eivät ehkä edes halua olla henkisiä. Monilla ego hallitsee sielun yli. Niitä onkin vaikea erottaa toisistaan, mutta oppii kyllä. Ego pitää sisällään kaikki pelot ja negatiiviset asiat. Sielu on puhdasta rakkautta.

Minä kunnioitan kaikkia ja kaikkien mielipiteitä, eikä mielestäni saisikaan arvostalla toisia ihmisiä kun ei tiedä mitä ajatusten tai tekojen takana on. Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin hän on. Ymmärrystä tässä maailmassa kaivataan enemmän. Ja rakkautta.

Käsite rakkaus, se on auennut minulle uudella tavalla.

Yleensä olen sen rinnaistanut perheeseeni, parisuhteeseen, ystäviin tai asioihin joita rakastan. Mutta nyt ymmärrän että se on paljon isompi asia.

Ei ole sattumaa että tuo kirja osui käteeni juuri nyt kun minulla on niin vahva rakkaudellinen tunne, eikä ole sattumaa että kaikki blogikirjoitukset jotka tulevat eteeni facessa, kertovat rakkaudesta, hyvin pitkälti.

Tunnen olevani valoa ja rakkautta, ja sitä haluaisin myös muille jakaa, energiana.

On vaikea selittää näin puhdasta rakkauden tunnetta, jota voisin tuntea jopa vihamiestäni kohtaan, mikäli minulla sellainen olisi.

En tiedä mistä tämä kumpuaa.. Tai tiedänähän minä. Minusta itsestäni. :)

Hymyilen tätä kirjoittaessani. Olen niin onnellinen.

Olen saanut tänä vuonna elämääni muutamia uusia ihmisiä, jotka ovat minulle vanhoja tuttuja, rakkaita ihmisiä. Heistä olen jotain maininnutkin. Heidän kanssaan juuret juontuvat edellisiin elämiin. Myös tämä poika, kummipoikani, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani. Minulle tuli vahva mielikuva eräästä tilanteesta jossa olisin tämän pojan kanssa ollut joskus.. sanotaan häntä vaikka Mikaeliksi. Tiedän mielikuvan olevan totta. Olen ollut vahvasti sidoksissa häneen menneisyydessä.

Kaikki tämä saa minut luottamaan itseeni ja intuitiooni, vahvemmin kuin koskaan. Ja niin minun kuuluukin tehdä.

Tämä on minun polkuni, minun vahvuuteni, jonka annan kasvaa omalla painollaan suuremmaksi.

Asiat ja mielikuvat joita saan, en pyydä edes niitä, ne tulevat jos on tarve tulla minun tietooni.

Minulle on avautunut täysin uusi maailma, 

olen löytänyt sieluni ja sydämeni, 

ja rakastan kaikkea tätä.

Rakkautta kaikille. 

Muistakaa että olette suuremmoisia ja erityisiä juuri tuollaisena kuin olette. Kenenkään takia ei tarvitse muuttua. 

Kuuntele vain omaa sisintäsi, se mikä sinusta tuntuu hyvältä, on sinulle oikein. <3 

Onnellinen

Voi hyvää päivää miten tämä mun viikottainen kirjoittamiseni ei onnistu. :)

Tänään kirjoittamispäivä, laseja ei ole päässä, auttaisivat kyllä.. Mutta piilarit on, tosin kun silmät ei kovin tottuneet niihin niin tuntuu että silmät kuivaa koko ajan ja välillä ei näe kunnolla vaan pitäisi olla lasit piilareiden lisäksi. Silmät kohta kuin rusinat vaikka niitä kuinka kostuttaa.. 

Mutta joo, viimeksi kerroin tuosta vhh:sta ja ketoosista ainakin jotakin.. Olen pysynyt tällä ruokavaliolla ja enää ei tee edes karkkia tai muuta vastaavaa mieli. Olo on huikean ihana. Kiloja ei kait ole tippunut, mutta se miten kevyksi silti oloni tunnen on ihana!!

 (aurinkokin pilkistää tässä samalla -satanut lähes koko päivän- joten lienee samaa mieltä)

Yhdestä asiasta pitää kertoa, tai oikeastaan kahdesta. Niistä asioista olen todella onnellinen. 

Nyt on maanantai.. Lauantaina näin tämän kolilkon toisen puoleni, kaksoisliekkini. Menin tapahtumaan jossa arvasin hänen olevan mukana. Minulla oli ystäväni lapsensa kanssa mukana. Olin hermoraunio.. Yli puolitoista vuotta ilman kunnon yhteydenpitoa tai näkemättä.. Mutta kun hänet näin, sisimpäni suli.. 

Olin jo toivonut että tunteeni olisivat laimenneet, jos vaikka olisin kuvitellut puolet asioista. Mutta ei. Tunteet vyöryivät ylitseni kuin maanjäristys, ja ne ovat voimakkaammat kuin koskaan-ikinä-milloinkaan. Hetki jona hän huomasi minut... Koko maailma pysähtyi. Katse kesti hetken aikaa, mutta tunnisti välittömästi. Huomasin miten hänellä meni pasmat sekaisin ja ajatukset myllersivät. Sitä tekivät varmasti koko ajan.. Välillä hän haki minua katseellaan, välillä hän näytti torjuvalta. Ja ymmärrän kaikki hänen tunteensa. Mutta hän piti etäisyyden, ymmärrän hyvin, ja kunnioitan sitä. Ei edes tervehditty.

Kuulostaa ehkä hieman omituiselta ulkopuolisen ajattelemana.. Mutta se mitä meidän välillämme on, tai yleensäkin kaksoisliekkien välillä.. sitä ei voi ymmärtää ellei ole kokenut asiaa. Se on jotain niin pois tästä normimaailmasta. Tällä en vähättele mitään muita suhteita, en todellakaan. Jokainen suhde ja rakkaus on tärkeä ja ainutlaatuinen.

Mutta niin..

Olisin halunnut vain hänen lähelleen, halata, pitää kädestä. Magneettisuus oli valtava. Tiedän että hän tunsi samoin vaikka pysytteli omista syistään kaukana. Olihan tuo hänelle shokki nähdä minut noin odottamatta.

Minulle on tärkeintä että sain nähdä hänet, ja että hän näki minut. Ja sain varmuuden omille tunteilleni. Ja nyt olen onnellisempi kuin aikoihin.. Olen niin onnellinen että sain nähdä hänet.. Nyt voin sanoa että olen häneen järjettömän rakastunut.

Siltikään en vaadi häneltä mitään, enkä odota. Mikäli hän päättää jatkaa elämäänsä sanomatta minulle mitään niin se on täysin ok minulle ja ymmärrän sen.

Se mitä meidän välillä on, sitä ei riko kukaan eikä mikään. Se on olemassa riippumatta mistään ulkoisesta asiasta. Sen takia voin sanoa että olen suunnattoman onnellinen. Rakastunut ja onnellinen, ja minun on hyvä juuri näin. :) 

Toki jatkan elämääni kuten minusta tuntuu hyvältä, enkä sulje silmiäni siltä jos eteeni tulee joku joka tunteeni herättää. En toki. Olen avoin elämälle.

Ja toinen asia josta olen onnellinen.. 

Sain eilen kummipojan. Tämä poika on tosin jo kaksi ja puolivuotias, mutta nyt olen hänen kumminsa. Pojan äiti, joka on minulle kuin sisko ja enemmänkin, pyysi minua kummiksi pojalleen eilen.  Ihminen johon olen tutustunut vasta alkukeväästä, mutta sidos yltää paljon kauemmas välillämme.. Siis minulla ja pojan äidillä.

Olen nähnyt pojan kahdesti, ja heti ensimmäisenä jokin hänessä vetosi. Nyt kun näin hänet toisen kerran.. Pidin sylissä ja silittelin, tunsin kummaa yhteyttä häneen. En ole kokenut moista kuin omien lasteni kanssa. Tämä poika tuntui kuin olisi oma. Jokin side välillämme selkeästi on. Sekin että hän kutsuu minua toisella nimellä kuin se oikeasti on, hassua. Vaikka hänellä on poikkeuksellisen hyvä muisti ja tietotaito. Vanha sielu. Tästä päättelen että olen ollut hänelle jossain toisessa elämässä hyvinkin läheinen ihminen. Näin ainakin itse sen näen ja tunnen, selvemmin ja selvemmin. 

Myös hänen äitinsä sanoi että energiat hänen pojassaan minun seurassani oli poikkeukselliset, eikä ole koskaan nähnyt poikaansa kenenkään seurassa tuolla tavalla. Rakastan tätä pientä poikaa todella paljon. 

Tänä iltana minulla on ollut outo odottava olo ja energiat jylläävät.. Tuntuu kuin odottaisin koko ajan jotain tapahtuvaksi. Kuin ovikellon soittoa odottamatta ketään. Kummallinen olotila. Ah, ja niin.. tänään on täysikuu..

Rakkautta jokaiselle. <3